* UKK    * Etsi

Tänään on 17.07.2018 09:29





Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 19.08.2013 19:05 
Laitan tänne saman kertomuksen kuin hääpäiväkirjaani. :)

Jos sitä nyt vihdoin saisin hääpäiväkertomuksen kirjoitettua. On ollut sen verran hektistä nyt heti häiden jälkeen, ettei sen kirjoittamiseen ole ollut aikaa. Lähdimme heti häiden jälkeen maanantaina häämatkalle, jolta palasimme viime torstaina, ja sitten jo lauantaina juhlittiinkin kaason häitä. Eilen kävin hakemassa kissan hoidosta kotiin ja nyt viimein tänään pääsin rauhoittumaan kotiin. Kuvia minulla ei vielä valitettavasti ole näytettäväksi.

Meidän häät 03.08.2013

Aamu valkeni aurinkoisena ja kuumana. Herätys oli klo 06:30, ja unta olin saanut reilut kuusi tuntia, sillä perjantaiyönä piti vielä leikellä kreppipaperista heiteltävät kirkkoa varten, enkä tietenkään heti nukahtanut, kun seuraava päivä pyöri mielessä. Olo oli kuitenkin virkeä eikä ollenkaan jännittynyt suureksi yllätyksekseni. Aamiainen upposi hienosti, tosin jogurtti jäi kesken, kun maha alkoi olla täynnä ja hiipivän jännityksen takia tuntui siltä, että kohta oksettaa ihan oikeasti. Paha olo meni kuitenkin pois ja 07:30 lähdettiin kaason kanssa kohti kukkakauppaa. Sieltä poimimme mukaan kaason hiuskukan ja maksoin samalla kukkalaskun pois. Sovimme, että ennen yhtätoista äitini käy hakemassa vieheet, minun kimppuni ja heittokimpun. Kukkakaupasta kävelimme kampaukseen ja meikkiin Ilmeeseen. Minulle laitettiin lämpörullat päähän, ja sillä aikaa tehtiin kaason meikki. Koekampauksen perusteella luotin siihen, että kampauksesta tulee juuri toiveitteni mukainen, joten uskalsin hengittää. Kaason meikin valmistuttua minä siirryin meikattavaksi ja kampaaja laittoi kaason hiukset. Siinä kaaso ja kampaaja ehtivätkin jo tuumia, että kylläpä morsian on rauhallinen, kun minä vain istuin sen suurempia hermoilematta aloillani. Jotenkin vielä siinäkään vaiheessa ei oikein ollut iskostunut se, että nyt se on ihan oikeasti menoa. Ajattelin vain olevani muuten vain juhlakampauksessa ja -meikissä, mikäs tässä istuskellessa -meiningillä. :D Kaasolle tuli hiuksiin takaraivon poikki menevä ranskanletti, josta kiharat sitten laskeutuivat vasemmalle olkapäälle. Hiuksissa oli vielä yksi kalla. Minun kampaukseni jatkettiin loppuun meikin jälkeen. Lopputuloksena oli hieman toispuoleinen matala "nuttura", jossa hiuksissa oli mukavasti rakennetta ja eloisuutta, mutta samalla se oli hillitty ja moderni. Oikealla sivulla koristeena oli neljä hiustimanttia, jotka kaaso oli viime hetkellä käynyt Lappeenrannasta ostamassa.

Meikkiin ja hiuksiin olin enemmän kuin tyytyväinen, joten matka jatkui takaisin äidin luokse. Siellä ruokaa naamariin (ihmeellisen hyvällä ruokahalulla, oletin, että siinä vaiheessa mikään ei menisi alas, mutta minulla oli ihan oikeasti nälkä!) ja juhlatamineet päälle. Pukemisessa meni ehkä 15 minuuttia, kiitos sen, että puvussa oli vetoketju ja napit. Nyörit vievät enemmän aikaa. Äiti ompeli kukkakimppuun sinisafiirisen riipuksen edustamaan jotakin sinistä ja lainattua, ja alushousuihin sujautin miehen äidin minulle antaman markan setelin vuodelta 1963, joka sai olla jotain vanhaa. Uutta minulla oli jo omasta takaa. Samalla minua hieman ärsytti se, että mummi ja ukki tulivat äidin luo kesken kaiken syömään ja vaihtamaan juhlavaatteita, samoin kuin veljeni tuli vähän myöhemmin myös. Lopulta paikalle ilmestyivät mies ja bestman ihan aikataulussa.

Sitten alkoikin autoonsurvomisshow. :D Leveä helmani tuotti hieman ongelmia, ja aloinkin epätoivoissani nauraa, kun yritin tunkea itseäni auton takaovesta sisään. Helmat syliin vain ja menoksi. Onneksi valokuvaamo ei ollut kaukana, vaan samassa korttelissa. Hetken verran odottelimme valokuvaamon pihalla, sillä varattuun aikaan oli vielä vartin verran. Kohta paikalle juoksee äidin mies kimppuani kantaen. Se oli kokonaan unohtunut siinä hässäkässä matkasta! Samalla huomasin, että huulikiiltokin jäi, ja että se ehdottomasti tarvittiin, sillä olin syönyt ruokaa juuri meikin jälkeen enkä ollut muistanut lisätä kiiltoa missään vaiheessa. Autolla äidin pihaan ja kiilto mukaan, ja eikun uudestaan valokuvaamoon. Siellä sitten räpsittiin studiokuvia melkoinen pino. Kuvaaja oli nuorekas ja odotan kovasti vedoksia, joista pääsemme sitten valitsemaan parhaat. Otimme myös pari kuvaa, missä vihreät kenkäni näkyvät kunnolla.

Kuvaussessio sujui nopeasti ja siitä jäi hyvä olo. Meille jäi jopa ylimääräistä aikaa ennen kirkkoon lähtöä, joten käytimme sen siihen, että bestman ajoi meidät Lippakioskille jäätelölle! :D Emme tosin itse nousseet autosta ulos, kun en halunnut turhaan pomppia kyytiin ja siitä pois, etenkin kun sain puvun helmaan mustia viiruja varmaankin valokuvaamon oven saranoista. Ne hieman harmittivat, mutta en sitten jaksanut kovin paljoa niitä murehtia. Yritin pyyhkiä enimmät pois, mutta eiväthän ne kaikki lähteneet. Toivottavasti ne eivät näy kirkossa otetuissa kuvissa. Miehen kanssa söimme puoliksi pallon lakritsijäätelöä auton takapenkillä. Bestmania oli luultu sulhaseksi, kun meni kaikissa juhlatamineissa tiskille jäätelöitä tilaamaan. :D Siitä tiemme jatkui sitten kevyen kruisailun kautta kirkolle, jossa olimme melkein etuajassa, mutta silti juhlavieraita parveili jo parkkipaikalla ja minä yritin nopeasti livistää sakastiin piiloon. Bestman ei edes ehtinyt tulla ovea avaamaan kun minä jo pomppasin autosta ulos. Sakastissa vasta se jännitys iski. Kädet hikosivat ja tärisivät, kun yritin ajatella jotain muuta ja rauhoitella itseäni. Pientä häslinkiä oli muutenkin havaittavissa, kirkonkellot eivät vielä soineet, vaikka niiden piti alkaa soida viittä vaille. Ne laitettiin soimaan vasta tasalta, jonka jälkeen siirryin suntion kanssa ulkokautta kirkon pääeteiseen odottamaan. Seisoskelin kuunnellen kellojen soittoa ja hermoilin kävelemistä. Mekon helma oli ehkä hieman pitkä sittenkin, enkä oikein tiennyt mihin tahtiin minun tulisi sitten kävellä, kun olimme harjoitelleen kävelemistä kanttorin kanssa edellisenä sunnuntaina, ja silloin oli puhe neliminuuttisen alkumarssin lyhentämisestä puoleen. Harjoituksessa sitten kävelin niin hitaasti, että kanttori oli kuitenkin joutunut pidentämään lyhennettyä versiota. Sitten, kun suntio antoi aloitusmerkin ja lähdin kävelemään, yritin mennä tarpeeksi hitaasti, mutta jännitykseltäni en onnistunut. Mekon helma todellakin oli vähän liian pitkä, joten jouduin kannattelemaan sitä toisella kädellä. Veikkaan, että syy oli myös kirkon maton, sillä ulkona helman kanssa oli helpompi kävellä. Jo heti alussa minua alkoi itkettää, mutta sain sen taisteltua pois. En tosin uskaltanut katsoa ketään vieraista, vaan tuijotin suoraan eteenpäin miestä kohti. Se helpotti jännittävää tilannetta, ja kaikki sujui lopulta hyvin. Kimpun ojensin kaasolle alttarin edessä. Seremonia oli lyhyt toiveittemme mukaisesti. Papin puhe oli loistava. Siinä ei ollut mitään ylimääräistä, vaan se oli juuri meistä tehty. Juuri tämän takia halusin kyseisen henkilön vihkipapiksemme. Tahdon tuli kummankin suusta selkeällä äänellä, vaikka pelkäsin, että minä en saisi sanaakaan sanottua. En myöskään itkenyt varsinaisesti ollenkaan koko vihkimisen aikana, mikä oli todella iso yllätys. Liikuttunut toki olin. Mies sen sijaan kuivasi silmäkulmaansa kertaalleen. Sormukset pujotettiin vuorotellen. Minulla oli hankaluuksia saada miehen sormus hieman turvonneeseen sormeen perille asti, ja se hieman nauratti, kun piti ottaa tukevampi asento ja survaista sormus sormeen. :D Vieraitakin huvitti. Sitten meidät julistettiin aviopariksi ja saimme lähteä yhdessä alttarilta. Kaaso ojensi minulle kimppuni ja suoristi vielä pitkän laahuksen, ennen kuin loppumarssi alkoi soida. Ja miten hienosti se soikaan! Moni kehui valintaamme, ja olin siihen itsekin todella tyytyväinen. Kirkon ovista ulos päästyämme piilouduimme sivueteiseen, jossa odottelimme papin ja suntion kanssa sitä, että vieraat ovat menneet ulos ja kaikilla on heitettävät paperiruusunlehdet kourassa.

Sitten oli aika näyttäytyä koko maailmalle avioparina, ja astelimme käsi kädessä auringonpaisteeseen, jossa kaikki vieraat odottivat iloisina. Oli aivan mahtavaa nähdä kaikki sukulaiset ja ystävät yhtäaikaa! Sitten alkoi terälehtien viskely. Niitä satoi kaikista suunnista ja se näytti hyvältä: meillä oli tosiaan valkoisesta ja vihreästä kreppipaperista leikattu terälehden muotoisia palasia, joita vieraat sitten saivat heitellä. Ne leijailivat ilmassa kevyesti ja kaksivärinen sade oli iloisen näköinen. Lisäksi ne olivat helppo siivota pois, kun ne eivät takertuneet minnekään, vaan ne vain pystyi nyppimään pois. Kourallinen niitä oli löytänyt tiensä pukuni yläosan sisään! :D Kaaso auttoi minua pääsemään autoon, ja vilkutusten saattelemana lähdettiin heittämään rundia kaupungilla, jotta vieraat ehtisivät autoillaan meidän edelle. Kävimme kääntymässä Lippakioskilla ja ajelimme pitkin Olavinkatua jäähallille asti, jossa bestman sitten nosti kolistimen takaisin peräkonttiin. Kalkattimessa oli kaljatölkkejä, vanhoja kenkiä sekä vanha Hupi&Hyöty-cd, jonka mies oli kaivanut jostakin äitinsä säästölaatikoista. :D Mies ja bestman arvuuttelivat, että kumpi puolisko jäisi ajelun seurauksena jäljelle. Cd oli haljennut kahtia ja muistaakseni hupi oli tippunut pois ja hyöty oli vielä kiinni narussa. :D Että sellainen liitto meillä sitten. :P

Jäähallilta nokka kohti Rantasalmea ja juhlapaikkaa. Juhlapaikan läheisyydessä jäimme vielä odottamaan tienposkeen, josko vieraita olisi vielä meidän perässämme ajamassa. Monta autollista ehti ohittaa meidät, ennen kuin päätimme saapua itsekin paikalle. Siinä vaiheessa olimme jo hieman aikataulusta jäljessä, koska vihkiminen myöhästyi viidellä minuutilla ja sitten odottelimme ainakin 10 minuuttia autossa. Bestman ajoi meidät kartanon eteen ja nousimme autosta, jonka jälkeen johdatimme vieraat kartanon taakse onnitteluja, valokuvaa ja alkumaljoja varten. Aurinko paahtoi oikein kunnolla selkään, kun otimme onnittelut vastaan. Ihme kyllä en kyynelehtinyt tässäkään vaiheessa. Valokuvaaja kyllä käytti hieman liikaa aikaa vieraiden kuvien ottoon, vaikka oli tarkoitus napsaista vain yksi kuva per kutsukunta. Jonoa siis muodostui ja jouduimme odottelemaan hetken, että kaikki saatiin kuvatuiksi ja jokaiselle alkumalja käteen. Tässä vaiheessa äitini piti häärauhan julistuksen, joka tuli meille yllätyksenä. Äiti oli sanonut sanovansa vain pari sanaa alkumaljan yhteydessä ruoalla pidettävän puheen sijasta. Vieraat pakenivat varjoon jatkuvasti, sillä aurinko porotti kuumana ja etenkin miehillä oli tuskaiset oltavat. Seuraavaksi pääsimme kuitenkin siirtymään sisätiloihin ruokailua varten.

Ensin oli alkupalat, jotka olivat maistuvat ja toiveidemme mukaiset. Alkuruoan ja pääruoan välissä oli hieman taukoa, mistä olin harmissani, sillä tarkoitus oli, että lämpimät ruoat nostettaisiin pöytään heti, kun kaikki olivat alkuruokaa saaneet. En tiedä oliko sitten keittiössä tullut jotain ongelmia vai mikä siinä oli, mutta saimme pääruokaa sitten lopulta. En edes jaksanut syödä koko annosta, jonka lautaselleni otin, kun yritin maistaa kaikkea mahdollista. Kaikki muu oli herkullista, ainoastaan liha oli hieman sitkeää ja jo melkein kylmää, kun menimme sitä ottamaan. Makea makaronilaatikko ei ollut myöskään ihan niin makeaa kuin pitäisi olla, mutta menetteli. Pääruoalla oli myös yksi kaato viiniä. Kokonaisuutena ruoka oli onnistunut ja vieraat kiittelivät tarjoiluista. Tässä vaiheessa oli aika suorittaa ensimmäinen vessareissu kaason avustuksella. :D Aika paljon kaaso sai keräillä helmoja syliinsä, jotta pääsin pytylle, mutta kyllä siitä selvittiin.

Ruoan ja kahvitarjoilun välissä oli aika valokuville. Passitimme porukan pihalle, tosin ihmiset hajaantuivat kuka minnekkin, osa ulos takapihalle, osa etupihalle ja osa taas omiin huoneisiinsa hotellissa. Kaasolla ja bestmanilla oli haastava tehtävä haalia kaikki kasaan ryhmäkuvaa varten. Ihmisille oli kyllä kuuluvasti ilmoitettu, että siirrytään ulos ryhmäkuvaa varten, mutta ilmeisesti osa ajatteli ehtivänsä käydä hotellihuoneessa muutaman muun kanssa taskumatista naukkailemassa. Sitähän ne vieraat siellä todellisuudessa tekivät kuitenkin. :D Kuvia otettiin vanhempien kanssa, ystävien kanssa, kummien kanssa sekä paljon pelkästään meistä kahdesta. Minua alkoi jossain vaiheessa ärsyttää, kun haluttuja henkilöitä ei tuntunut löytyvän mistään ja meidän piti odotella hirmu kauan, jotta saisimme haluamamme kuvat otettua. Tuskainen auringonpaiste ei auttanut yhtään. Meinasin lähteä painelemaan tilanteesta jonnekin muualle, kun hermo meinasi mennä! :D Onneksi viimein henkilökunta ilmoitti kahvitarjoilun olevan valmis, ja saimme siirtyä sisätiloihin. Vieraille oli jaettu paikoille drinkkiliput, jolla sai lunastaa yhden juoman navetan ylisillä kahvien jälkeen. Odottelimme vielä hetkisen ja keräännyimme valmiiksi kahvipöydän ääreen, kunnes henkilökunta toi hääkakun pöytään. Kakku näytti juuri siltä miltä pitikin ja koriste sai kummastuneita katseita sekä yllättyneitä äännähdyksiä, kun osa vieraista tajusi juonen. Onnistunut hankinta siis! :) Kakunleikkuu oli jännää puuhaa. Mies piteli kättään päällä, mutta minä polkaisin ensiksi! Eli tasapeli se kai silloin on. Kakku maistui hyvältä, valkosuklaa-mustikkamousse oli kuohkeaa ja kokonaisuutena kakku oli erilainen, sillä siinä oli sokerikuorrute. Kakusta en kuullut kommentteja vierailta, en tiedä tykkäsivätkö he vai oliko kakku liian outo. :D Tee maistui hyvältä. Kakkua en jaksanut santsata, kun oli vieläkin täysi olo ruoasta. Olisi varmaan pitänyt.

Kahvitusten jälkeen oli aika siirtyä navetan ylisille. Tässä vaiheessa miestä alkoi jännittää, sillä edessä oli häävalssi. Odottelimme hetkisen, jotta ihmiset pääsisivät paikalle, saisivat juomansa haettua ja asettuisivat pöytiin. Minuakin jännitti jo. Juhlatila itsessään näytti hienolta. Koivut toivat mukavan tuoksun ja kesäisen tunnelman juhlatilaan. Mies antoi merkin dj:lle ja ensimmäiset tahdit valssista alkoi soida. Ensin hämmennyttiin ihan täysin, sillä soiva kappale oli kyllä toivomamme Valssi tanssitaidottomille, mutta se oli jokin akustinen versio, jota emme olleet kuulleet. Onneksi kappaleen nopeutta ei oltu muutettu, joten tanssiminen sujui. Ei se nyt aivan priimaa ollut, mutta valssiksi tunnistettavissa. :D Tästäkin valinnasta saimme kehuja vierailta. Ilmeisesti perinteiset häävalssit alkavat jo puuduttaa ihmisiä, ja on piristävää löytää uusia vaihtoehtoja. Mies oli helpottunut siitä, että tanssi sujui ongelmitta, ja niin taisin olla minäkin. Jopa niin helpottunut, että päivän aikana patoutunut jännitys purkautui hetken päästä melko selkeällä tavalla. Minulla alkoi olla yhä huonompi olo, vaikka en ollut ottanut kuin puolikkaan lasillisen viiniä ruoalla ja yhden siiderin valssien jälkeen. Lopulta vinkkasin kaason mukaani ulos ja etsin lähimmän puskan ja oksensin. Ei ehkä se mitä toivoin häissäni tekevän, mutta se helpotti suunnattomasti. Yksi tai kaksi vierasta näki tapahtuman, mutta en antanut sen häiritä eikä minulle jäänyt siitä erityisen paha mielikään. Teisin kuitenkin itse, että en ollut tippaakaan humalassa, joten mikään muu ei voinut olla syynä kuin jännitys. Siitä sitten tehokas kurlaus vedellä ja takaisin juhliin.

Loppuilta sujui vieraiden kanssa jutellen ja tanssien. Lähes kaikki miehen suvun puolelta kävivät hakemassa minua tanssiin, kun en morsiamena saanut kieltäytyä. :D Aiemmissa häissä vieraana ollessani olin kieltäytynyt ja he taas sanoivat minulle silloin, että odota vaan, kun olet itse omissa häissäsi, niin sitten tanssitaan. Ja niin sitä sitten tanssitiin, ja se oli hauskaa. Oli hyviä tanssijoita ja sitten pari niitä huonojakin, mutta ei se häirinnyt. Myöhemmin illalla heitettiin kimppu ja sukkanauha. Heittokimpun nappasi kanadalainen kirjeystäväni, ja sukkanauhan sai miehen serkku. Koko ilta sujui rattoisasti, osa vieraista lähti yksi kerrallaan, mutta kävivät vielä kiittämässä ja hyvästelemässä. Valomerkki tuli klo 01:30, jonka jälkeen oli aika laittaa juhlat kasaan, ja vieraiden lähteä nukkumaan ja meidän hääyön viettoon. ;)

Kokonaisuutena päivä oli elämäni paras. Meillä oli mukavaa, saimme jutella ja olla kaikkien rakkaimpien kanssa ja juhlia päiväämme yhdessä. Moni kiitti juhlista ja kehui niitä parhaiksi, missä olivat olleet, ja kiittivät kutsuista. Se tuntui minusta hassulta, sillä itse olin kiitollinen siitä, että ihmiset olivat saapuneet paikalle, sillä kaikki kutsun saaneet ovat olleet osa meidän lapsuutta ja nuoruutta ja ansainneet paikkansa juhlavieraiden joukossa. Suurimman kiitoksen ansaitsevat minun äitini ja miehen vanhemmat kaason ja bestmanin ohella, sillä heidän avullaan päivästä tuli täydellinen. Tiedän, että kaikki tämä kuulostaa ällösiirappiselta, mutta päivä todellakin oli täydellinen.

On ihanaa olla rouva!


Ylös Etusivu
  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 

* UKK    * Etsi

Tänään on 17.07.2018 09:29


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Powered by phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com