* UKK    * Etsi

Tänään on 22.09.2018 07:14





Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 31.07.2012 17:34 
Poissa
Arkkienkeli
Arkkienkeli
Avatar

Liittynyt: 03.02.2011 20:05
Viestit: 387
Häistä on melkein vuosi, joten alkaa olla korkea aikakin kirjoittaa tämä hääpäiväkertomus tänne. Hääpäikkykin on jo aikaa sitten lähetetty bittiavaruuden tyhjyyteen.

Häiden aattoon asti olin ollut rauhallinen ja aikaansaava morsian, mutta sitten jännitys kävi melkein ylivoimaiseksi. Juhlapaikan laitto, leipomusten teko ja muu häiden valmistelu jäi pitkälti apulaisteni rauhallisiin käsiin, koska itse melkein vapisin, koska en tiennyt mistä olisin aloittanut ja mihin mennyt. Onneksi olin etukäteen kirjoittanut listan kaikesta, mitä tarvitsi tehdä ja valmistelut saatiin hoidettua hyvissä ajoin. Sanoin haikeat hyvät yöt sulhaselleni ja lähdin kaasoni luokse yöksi.

Hääpäivän aamuna heräsin itsestäni hieman ennen viittä ja pyörin sohvalla varttitunnin ennen kuin luovutin ja nousin ylös. Muistan miten istuin kuuntelemassa kellon tikitystä ja odotin vain että kaasoni herää, että voidaan alkaa laittautumaan. Tunsin itseni jännittyneemmäksi kuin koskaan. En hetkeäkään epäillyt ettenkö tahtoisi naimisiin rakkaani kanssa, vaan enemmän jännitin huomion keskipisteenä olemista ja sitä, nauttisivatko vieraat juhlistamme. Kävin mielessäni todennäköisesti kaikki tekemäni ratkaisut ja epäilin ainakin puolia niistä. Lopulta aamu eteni niinkin pitkälle, että päästiin laittautumaan. Kaasoni toimi myös kampaajanani ja teki aiemmin kokeillut kampauksen kiharoineen. Sain kevyen meikin ja lopulta häämekkoni ylleni.

En muista sanaakaan siitä, mistä keskustelimme matkalla kirkkoon. Tuijotin ikkunasta ja ajattelin tulevaa. Sakastissa olimme kymmentä vailla, vaikka olin ollut huolissani siitä, ehdimmekö. Sulhaseni tosin ei ollut vielä paikalla, mutta saapui muutamaa minuuttia vailla ja pahoitteli viivästystä. Äitinsä oli ilmeisesti unohtanut aikataulut ja jäänyt katselemaan jotain matkalla kirkkoon. Olisin saattanut murista vähän, jos en olisi ollut niin jännittynyt.

Odottaessani kirkon eteisessä isäni kanssa lähtökäskyä juttelimme niitä näitä. Isä sanoi, ettei minun tarvitse jännittää, siellä on hyvä mies odottamassa. Vastasin, että tiedän. Samaan aikaan monet kirkkoon kutsutut vieraat tulivat vielä myöhässä, yksi kaksi kerrallaan valuivat hitaasti paikoilleen. Lopulta tilaisuus oli aloitettava ja ulko-ovella vielä oleville vieraille sanottiin, että joutuvat odottamaan kunnes me olemme menneet. Suntio antoi merkin kanttorille ja hän alkoi soittamaan Pachelbelin Kaanonia pianolla. Se tuntui soivan niin nopeasti. Paljon nopeammin kuin harjoituksissa. Minulla ei ollut mitään toivoa yrittää kävellä hitaasti, vaan me isän kanssa astelimme varsin nopeaan tahtiin eteenpäin.

Alttarilla muistan ajatelleeni, että haluan kuulla mitä pappi puhuu. Jälkeenpäin en pystynyt muistamaan kuin yhden hetken puheesta ennen vihkimistä. Pappi lausui retorisen kysymyksen: mies, minkä naisen Jumala onkaan sinulle antanut. Minä ja mies molemmat säpsähdimme ja mietimme, että pitääkö meidän sanoa jotain. Rentouduin itse hieman tajuttuani kysymyksen retoriseksi, enkä säpsähtänyt kun minulle esitettiin vastaavanlainen. Saimme onneksi joitakin päiviä häiden jälkeen vihkipuheen kirjallisena, ja se tuntuikin tutulta, vaikken ennen lukemista olisi pystynyt muistamaan siitä sanaakaan. Puhe oli kaunis. Pappimme tunsi meidät molemmat ennestään, joten hän oli selvästi nähnyt vaivaa löytääkseen oikeat sanat juuri meille. Kukaan ei tietääkseni itkenyt. Äitini, siskoni ja ystäväni kertoivat monesti herkistyneensä, mutta olivat pidätelleen pelätessään minun alkavan itkemään (ihan turhaan, olin niin jännittynyt, etten olisi kyennyt).

Kähein äänin sanoimme vuorollamme papille tahdon. Meille oli terotettu etukäteen, että vastataan sille joka kysyy. Kysymysten jälkeen kanttori soitti Bachin Airin. Se kuullosti kauniilta, mutta jossain vaiheessa se alkoi tuntumaan pitkältä. Ajattelin vain, että haluan päästä jo pois nyt kun olemme naimisissa. Pappi lausui meille vielä muutaman sanan, antoi Raamatun ja Hakanpään Trumpettisävelmän tahtiin loikimme miehen kanssa ulos kirkosta.

Seremonian päätyttyä oli pakollinen ryhmäkuvaustilanne, minkä jälkeen lähdimme mieheni kanssa kävellen pois ihmisten vilkuttaessa meille. Nurkan takana hyppäsimme kuvaajan autoon ja kävimme ottamassa potrettikuvat. Kuvaustuokion aikana saimme vihdoin rentoutua ja nauraa, kun yhtäkkiä kuului huuto: Hevareita kuvassa!

Juhlapaikalla nautimme kakkutarjoilusta. Kumpikaan ei polkaissut kakkua leikatessa, koska olin kieltänyt sen etukäteen. Äidilläni on pieni videopätkä meidän jaloistamme, eikä siinä tapahtu mitään. Erityistä ohjelmaa meillä ei ollut, vain sukkanauhan ja morsiuskimpun viskomiset. Vieraatkin tiesivät etukäteen juhlan olevan pelkkä kahvittelutilaisuus. Pieni kömmähdys kävi taustamusiikin suhteen. Kaasoni ei tajunnut laittaa oikeaa soittolistaa soimaan, niinpä meidän tullessamme siellä soi Amorphista (asia korjaantui nopeasti). Parin tunnin ajan vietimme perheidemme ja ystäviemme kanssa aikaa ihan vain jutellen, kunnes lähdimme tuoreen mieheni kanssa kylpylähotelliin, jossa vietimme hääyömme. Meillä oli romanttinen kahdenkeskinen illallinen hotellin ravintolassa ja huoneeseen oli tuotu kuplivaa, hedelmiä ja suklaata...

Loppuillan tapahtumat kuuluvat vain minulle ja miehelleni... :kiss: (Saatan muokata kertomusta myöhemmin, mutta tuollainen hääpäivämme oli pääpiirteissään)

_________________
Rouvaksi 27.8.2011


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 

* UKK    * Etsi

Tänään on 22.09.2018 07:14


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Powered by phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com