* UKK    * Etsi

Tänään on 22.09.2018 06:57





Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 11 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 09.08.2010 18:16 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli

Liittynyt: 26.08.2007 14:29
Viestit: 154
Paikkakunta: Pohjanmaa
Hääpäiväkertomus


Koko hääpäivää edeltävä viikko oli aivan älyttömän kiireistä. Jokainen ilta venyi ainakin yhteen asti yöllä. Muutama asia jäi tekemättä, mutta kuten kaikille kommentoin, niin asiat olivat sellaisia, että niitä ei välttämättä osannut kaivata, vaikka niitä ei ollutkaan. Juhlapaikan avaimen saimme jo maanantaina ja pääsimme laittamaan pöydät järjestykseen ja siivoamaan. Lisäksi sain todella ihanat kynnet! <3 Tiistaina kävimme Sulhon kanssa Tallinnassa juomaostoksilla. Pientä seikkailua oli, kun oli molemmille ensimmäinen kerta Viron puolella, mutta hienosti meni! :D Keskiviikkona ja torstaina tehtiin tienviitat, haettiin hääpuku ja liivi ja plastron, askarreltiin menu-ohjelma-kolmiot ja kirkko-ohjelmat yms. Torstaina Sulhon porukat kävivät viemässä juhlapaikalle astioita ym. tavaraa. Perjantaina menimme isolla porukalla (omat vanhemmat ja sisarukset, miehen vanhemmat ja sisarukset, miehen sukua mm. serkkuja, tätejä ja setiä) tekemään kaiken koristelun. Noin puoli kymmeneltä lähdimme juhlapaikalta muiden vielä jäädessä jatkamaan. Kävin vielä nopeasti pursottamassa meidän kaakkuun kermavaahdot ja tulostamassa seremoniamestarille leikkiohjeita. Nukkumaan pääsimme puolen yön aikoihin. Illalla totesin sulholle, että tämä on nyt viimeinen yö vanhalla nimellä. Niihin aatoksiin nukahdin heti, kun laitoin pään tyynyyn ja nukuin tosi hyvin.

Hääpäivä 24.7.2010

Kello herätti 07.00 ja menin suihkuun. Yhtään ei väsyttänyt eikä jännittänyt. Aamupalaksi söin kuitenkin vain banaanin ja lähdin kampaajalle. Hiljaa annoin sulholle suukon ja hipsin ulos.

Aamu oli ihana! Aurinko paistoi ja oli lähes pilvetön taivas. Ja oli niin lämmintä, että tarkeni topilla. Illalla katsottiin säätiedotusta ja se näytti vielä silloin sadetta. Onneksi säätiedotteet ovat yleensä väärässä! :wink:

Kampaajalla odotti yllätys. Kampaukseni tekisikin aivan eri henkilö kuin oli sovittu. Itku meinasi tulla ja taisin tehdä pettymykseni aika selväksi. Aloitimme kuitenkin tekemään kampausta ja huomasin, että ehkä olin ihan turhaan ollut huolissani. Katselin itseäni peilistä ja totesin, että tässä se nyt on. Nyt on se päivä, jota on jo niin kauan odotettu; Hääpäivä. Tämän päivän tiesin tulevan jo heti ensimmäisellä kerralla, kun Sulhon näin <3

Äitini saapui samaan kampaamoon laittamaan myös hiuksensa ja hän saikin minulle alunperin varatun kampaajan. Tämä äidin kampaaja pahoitteli väärinkäsitystä ja kysyikin, että haluanko, että hän jatkaa kampaukseni tekemistä. Olin kuitenkin tyytyväinen näkemääni, joten jo aloittanut kampaaja sai jatkaa.

Kampaukseni saatiin valmiiksi ja siirryin meikkiin. Maha rupesi murisemaan ja meikkaaja haki minulle banaanin. Siinä mutustellessani äitini kävi huikkaamassa heippa! Toivotti tsemppiä ja sanoi, että nähdään h-hetkellä! Tässä kohtaa minua vain hymyilytti, ei jännittänyt yhtään! Meikistä tuli tosi nätti, parempi kuin koemeikki. Olin tosi tyytyväinen sekä kampaukseen että meikkiin. Iloisena lähdin kampaajalta kotiin.

Kotona Sulho tykkäsi kovasti kampauksesta ja meikistä oli yrittämässä pussailla koko ajan :D Onneksi oli huulipunaa niin se hidasti Sulhon innokkuutta! :wink: Yritin laittaa hääyötä varten tavaroita kasaan, mutta ajatus ei kulkenut. Taisin kuitenkin vähän jännittää :D Näin hääkimppunikin tässäkohtaa ensimmäisen kerran ja se oli upea!! :clap: Täysin orkideoista tehty ja juuri sellainen kuin olin ajatellut! Pian kaaso tulikin ja aloitettiin puvun pukeminen. Onneksi mitään ongelmia ei ollut ja puku oli äkkiä päällä. Sulhon ilmeestä näki, että puku oli juuri oikea valinta! <3 Vielä korut ja hajuvettä ja tämä nainen oli valmis! Sulhosta tuli todella komea! Ja tämä mies olisi muutaman tunnin päästä ihan virallisestikin mun! <3 <3 :kiss:

Lähdimme hääkuvaan Hovioikeuden rantaan. Kuvaaja oli todella ammattitaitoinen ja kuvista tuli todella ihania! (Saimme vilkaista niitä pikaisesti kamerasta.) Kuvia otettiin monenlaisia; kurkisteltiin puun takaa, istuttiin vanhaa kiviaitaa vasten ja makoiltiin rennosti nurmikolla jne. Hauskaa oli! :clap:

Kuvaajan hyvästeltyämme lähdimme kohti kirkkoa. Matkalla popsittiin taas banaania ja batterya, että jaksetaan ruokailuun asti. Kävimme ajelemassa kirkon ja juhlapaikan ympärillä ja tarkistettiin tiekylttien sijainnit. Muutamat soittelivat, että ovatko oikean kirkon edessä. Valitettavan moni oli ollut väärän kirkon edessä aluksi, mutta olivat ymmärtäneet vaihtaa paikkaa ja ehtivät onneksi oikeaan kirkkoon.

Kirkolle saavuttuamme minä jäin autoon kirkon portin eteen odottamaan, etteivät kaikki vieraat näe minua, ennen h-hetkeä. Anoppi, appiukko, miehen paappa ja mumma kävivät sanomassa hei, ja toteamassa kuinka kaunis olin. Samoin seremoniamestari ja kaaso. Vieläkin hymyilytti eikä jännityksestä ollut tietoakaan! Isästä huomasin, että häntä jännitti melkoisesti.

Viitta vaille kolme seisoimme isäni kanssa kirkon ovella ja odottelimme, että kello tulee tasan. Isä kyseli, että otanko hänet kiinni, jos hän pyörtyy! :D Urhea kukkaistyttömme Ella 5 v. lupasi uskaltaa tulla ihan yksin meidän perässämme! Ihanaa! Pian suntio tuli odottamaan kanssamme oven ulkopuolelle ja lievitti jännitystä puhumalla niitä näitä. Sitten tuli kirkossa ihan hiljaista ja ovet avattiin.

Prinsessa Ruusunen kajahti ilmoille ja minua hymyilytti! Melkein jopa nauratti! Sulhokin muisti kumartaa isälle ja vaihto sujui hienosti! Myöhemmin isä kertoi, että hänenkin jännitys oli kadonnut kuin tuhka tuuleen siinä kohtaa, kun ovet avattiin.

Pappi puhui avioliitosta ja kertoi suunnilleen samat asiat, jotka hän oli meille jutellut jo kirkkoharjoituksissa. En oikeastaan edes muista kaikkea, tai en ole edes kuullut. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä ja ollut niin onnellinen siitä, että saan seistä rakastamani miehen kanssa siinä ihan kahden. <3

Sulhon kädet olivat ihan hikiset ja huomasin, kuinka hän jännitti. Yritin rohkaista häntä hymyllä ja puristin hellästi kättä. Kysymysten kohdalla mieheni vastasi kersantin kuuluvalla äänellä Tahdon, joka sai porukat penkissä säpsähtämään ja morsiamen alttarilla hymyilemään. Myös vieraiden keskuudesta kuului pientä hihitystä.

Kysymysten jälkeen kuuntelimme musiikkiesitystä ”Romanssi”, jonka miehen setä soitti trumpetilla ja kanttori säesti. Esitys oli liikuttava ja sai monet kyyneliin. Tämän jälkeen äitini luki Raamattua. Rukousten ja virren jälkeen saimme luvan kääntyä, pussata ja lähteä. Kultani antoikin minulle oikein kunnon suudelman! Ensimmäinen avioparina! <3
Häämarssi soi, ja kaksi onnellista lähtivät kirkosta.

Ulkopuolella meitä odotettiin riisien kera ja tätä riisiä löytyi vielä sunnuntai-illallakin morsiamen tukasta, jopa pesun jälkeenkin! Ja laahuksen päältä jäi kolme isoa riisikasaa! :D

Kirkosta siirryimme juhlapaikalle hevoskyydillä ja nautimme kuohuvaa.

Ilma oli todella upea! Juuri sopivan lämpöinen, mutta tarpeeksi viileä, että juhlavaatteilla saattoi olla. Hevoskyyti sai paljon huomiota ja matkalla ihmiset vilkuttivat ja näyttivät peukkua sekä onnittelivat.

Vieraat kuljetettiin juhlapaikalle meitä ennen lossilla.

Juhlapaikalle saavuimme viimeisenä ja saimme tulla kahdestaan lossilla vieraat tapputtivat, kun saavuimme maihin. Ihmiset onnittelivat ja kehuivat kuinka upea pari olemme. Tässä kohtaa tuli vasta ensimmäiset ja viimeiset kyyneleet. Jotenkin oli niin liikuttavaa olla vihdoinkin siinä! <3 Sisällä kohotimme onnittelumaljan isän puheen johdolla, joka oli tosi ihana! Näki, että isä oli panostanut siihen.

Ruokaa odotellessamme, meillä oli leikki, jossa eteemme tuotiin omena, jossa oli nuppineuloja. Eli paratiisiin oli luikerrellut käärmeitä, ja jokainen nuppineula merkitsi käärmettä. Tehtävänä oli vuorotellen sanoa jokin hellittelynimi ja jokaisesta nimestä sai nuppineulan pois. Sulholla löi heti aluksi ihan tyhjää ja jouduinkin hänelle kuiskailemaan nimiä :D Eräs minun lempinimeni sulholle, Herkkupeppu, sai yleisössä aikaan naurunremakan ja taputukset. Sulhon onneksi ruoka saatiin esille ja leikki lopetettiin kesken.

Ruoka oli todella hyvää ja söin ison lautasellisen! Buffet pöytä oli todella upea ilmestys ja kerroinkin kehut heti pitopalvelun väelle. Monet vieraamme kehuivat myös ruokaa ja hakivat monta kertaa lisää. Eräs jopa niin, että kävi ottamassa päikkärit autolla ruoan päälle! :D

Ruoan jälkeen oli hetki vapaata seurustelua ja oli ihana jutella kaikkien vieraiden kanssa. Ihmiset vaikuttivat onnellisilta ja tyytyväisiltä. Seuraavana oli ohjelmassa leikki, jossa hääpari ja molemmat appivanhemmat pyydettiin eteen. Saimme kaikki vauvanuket, joille piti puettaa vaippa ja haalarit siten, että molemmat saivat käyttää vain toista kättä. Keskimmäisillä käsillä piti pitää toisiaan kädestä. Ja sitten testattiin, mikä pareista oli nopein! Meillä oli todella hauskaa ja yleisö oli hyvin mukana! Ja kuinkas sattuikaan, hääpari voitti!! :)

Leikittyämme siirryimme hääkakun leikkaamiseen. Sovimme sulhon kanssa salaa, että teemme vieraille pienen jäynän ja sulho pitelee kakkulapiota, kun yritän painaa sitä alas. Todellisuudessakin mieheltä löytyy niin paljon habaa, että mun on ihan mahdoton yrittää saada lapiota alas, vaikka kuinka roikkuisin siinä :D

Pienen näytöksen jälkeen leikkaus kuitenkin onnistuu ja molemmat yrittävät voittaa ”talon herruuden” itselleen. Tosin sulho otti varaslähdön ja minähän sen vein sitten :D Polkaisut olivat kyllä niin tehokkaat, että melkein koko kakku tipahti korokkeeltaan! :D Kakkumme oli todella hyvää (vaikka itse sanonkin :wink: ).

Kahvin jälkeen sain ihanan kummipojan hetkeksi syliini. Toinen tyytyväisenä päristeli niinkuin olisi motskarilla ajellut ja oli niin suloinen liituraitahousuissaan ja liivissään <3 Kahvin aikana soitti myös meidän blues-bändi, joka koostui sukulaismiehistä, ihania biisejä. Tunnelma oli mahtava!

Kahvittelujen jälkeen seremoniamestari kertoi, kuinka oli saanut ulkopuoliselta henkilöltä kamalan puhelun ja booli oli varastettu. Tässä kohtaa moni oli luullut, että oli tapahtunut oikeasti jotain kamalaa. :D Jotta booli saataisiin takaisin, tulisi hääparin laulaa Tauskin Sinä vain. Olisi ollut kyllä kiva, jos olisi pikkasen saanut edes vihiä, niin olisi voinut vähän harjoitella, mutta.. Meni se kuitenkin niin, että saatiin booli takaisin ja mua meinattiin jo solistiksikin meidän blues-bändiin :wink:

Booli saatiin pöytään ja oli tanssin vuoro. Häävalssia varmaan jännitin eniten, koska loppuajan harjoittelut olivat jääneet todella vähäisiksi, eikä ehditty kertaakaan harjoittelemaan edes musiikin tahdissa. Jännitys kuitenkin katosi heti, kun valssi alkoi ja se meni niin hienosti! Oli ihanaa olla siinä sulhon käsivarsilla vietävänä niin ihanan kappaleen soidessa! ”Sinun ja minunhan nää ovat häät...” Tätä kuunnellessa saa ihan takuuvarmasti kyyneleet silmiin <3

Tämän jälkeen tanssin isäni sekä appiukkoni kanssa ja sulho äitinsä ja anoppinsa kanssa. Hieman sai pyydellä vieraita tanssimaan, mutta kun ensimmäiset oli saatu lattialle, ei vieraita enää pois saanutkaan!! :D Molempien isät ja muut sukulaismiehet näyttivät kyllä niin parastaan! :D Sitä oli välillä todella huvittavaa katsella. Kun ”Eye of the Tiger” soi ja miehet vetivät tanssi-taistelu-skabaa, pyysin äitiä hakemaan kameran. Tämä oli pakko saada nauhalle! Meilläkin porukka tanssi välillä ringissä ja joku kävi keskellä näyttämässä parhaita liikkeitään ja muut taputtivat. Oli kyllä niin hauskaa!
Tanssin tuoksinassa käytiin välillä heittämässä kimppu ja sukkanauha.

Kimpun saaneen tytön poikakaveri lupasi heti ensi kesänä häät :wink: Tässä välissä otettiin myös perhekuvia.

Iltapalakin oli siinä yhdentoista kieppeillä. Iltapalana oli tuoreita possun ulkofilepihvejä paikalla juuri grillattuina ja ruoalta jääneitä salaatteja. Iltapalastakin tuli paljon kehuja.

En enää tiedä, että missä kohtaa oli vielä tämä yksi leikki, mutta tässä leikissä mukana olivat Sulho, sulhon veli ja kaksi kaveria. Ideana oli vetää housujen päälle naisten sukkahousut mahdollisimman nopeasti ilman, että sukkahousuihin tulee reikiä tai että ne repeävät. Tehtävästä suoriutui ilmiömäisen nopeasti sulhon veli, mikä herättikin kysymyksiä, että oliko tätä harjoiteltu..? :wink: :lmao2:

Vieraskirjapuukin oli menestys! :clap: Ja sai kiitosta erilaisuudestaan. Seuraavana päivänä olikin ihana lukea vieraiden kauniita sanoja :faint: <3

Ilta venyi niin pitkälle, että kello näytti 04.50 kun pääsimme hotellille. Jatkoimme yötämme vielä poreammeen kuohuissa onnellisena miehenä ja vaimona <3 Kaiken kruunasi vielä toinen yö ihanassa sviitissämme poissa arjesta.

Kaiken kaikkiaan päivä oli niin onnistunut kuin vain olla ja voi. En ole löytänyt kohtaa, joka olisi voinut mennä vielä paremmin. Kehuja saimme, että olivat parhaimmat häät, missä vieraat ovat olleet ja pienet yksityiskohdatkin oli otettu huomioon. Kiitosta saivat myös morsiamen rennot, mutta upean kimaltelevat kengät!

Tätä päivää on ihana muistella kiikkustuolissa! <3 Tämä morsian siirtyy Rouvalan puolelle! Kiitos ja kumarrus kaikille mukana tsempanneille! Ihanaa, että oli vertaistukea! :) :grouphug: :girl:

Loppuun vielä fiilistelykuvia juhlapaikalta. Oli aivan upea auringonlasku! :faint:


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09.08.2010 21:41 
Poissa
Amoriini
Amoriini
Avatar

Liittynyt: 02.06.2006 18:28
Viestit: 718
Upeaa, kertakaikkiaan :faint: :faint: :faint: Tuollaiset häät meillekin kiitos :clap: Sormuksesi ja pukusi ovat aivan upeat!! ja tuo vieraskirjapuu on mahtava idea! jotain tuollaista haluaisin meillekin :)

_________________
Vihdoinkin vihille 30.6.2012


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13.08.2010 08:25 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli

Liittynyt: 26.08.2007 14:29
Viestit: 154
Paikkakunta: Pohjanmaa
Kiitos Anne81! :girl: Päivä oli kyllä todella onnistunut ja on niin ihanaa olla rouva!! :kiss: <3 :kiss:

Teidänkin häistä tulee varmasti upeat! :clap: Tsemppiä ja suunnitteluintoa! :bye:


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13.08.2010 08:53 
Poissa
Kunnia-Amoriini
Kunnia-Amoriini
Avatar

Liittynyt: 18.10.2007 11:59
Viestit: 2197
Siis vitsi miten onnistuneilta ja ihanilta teidän häät kuulostivat :faint: Yks asia mua jäi mietityttämään :o Miten ihmeessä te ootte ollu vielä viiden aikaan aamulla hengissä??? :lmao2: Me oltiin viiden aikaan aamulla ihan kuoleman partaalla, kun odoteltiin pääsyä lentokoneeseen eikä ollu muuta toivetta, kun että oltais oltu nukkumassa jo tunteja sitten :D

Onnea vielä kerran liittoonne <3 Ootte kyllä kaunis pari!

_________________
Since 21.9.2003
Tahdoimme 14.2.2009
Elämäni Rouvana
Äidiksi 02/10 & 01/12


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13.08.2010 09:40 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 12.04.2009 19:04
Viestit: 128
Paikkakunta: Helsinki
<3 Aivan ihanat häät! Voi kun meidänkin häät olisi yhtä onnistuneet!

Ymmärrän hyvin, että kampaajan vaihtuminen harmitti, mutta onneksi lopputulos on todella kaunis! Olette upea pari!

Ja tuo vieraskirjapuu :faint:


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13.08.2010 09:42 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 07.02.2010 21:08
Viestit: 85
Aivan ihanat ovat olleet teidän häät! :faint: Tahtoisin itsellenikin yhtä tunnelmalliset ja onnistuneet! :clap: Ja niin kaunis parikin. :wink: Onnea liittoonne!


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13.08.2010 12:24 
Poissa
Pikku-amoriini
Pikku-amoriini

Liittynyt: 30.07.2010 14:30
Viestit: 29
Paikkakunta: Jyväskylä
Kiitos mukavasta tarinasta ja kuvista! Teidän päivä on ollut upea!
Pukusi on tosi kaunis :)

Onnea avioliittoonne!


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13.08.2010 17:08 
Poissa
Administraattori
Administraattori
Avatar

Liittynyt: 20.06.2009 19:51
Viestit: 1862
Paikkakunta: Vihti
Hääpäivänne kuulostaa ihanalta, tuo vieraskirjapuu on kanssa tosi hieno ja erilainen! :clap: Olette komia aviopari, onnea vielä paljon molemmille avioelämään!! :cheers:

_________________
Rouvaspäikky
Hääpäivämme


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16.08.2010 13:28 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 26.06.2008 14:22
Viestit: 2091
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Aivan mahtavan ihanan upeat häät!!!! Te kaksi olette kyllä olleet aivan älyttömän hyvännäköinen pari <3 :tiptap: Niin rakastuneen näköisiä ja onnellisia :happy:

ONNEA TODELLA PALJON TUOREELLE ROUVALLE JA ONNEA AVIOELÄMÄÄN! :hug:
Rouvalan puolella jatketaan...

_________________
Hääpäivämme 29.8.2009
Rouvailua
Esikoistytär syntyi 19.8.2011.
Poika tulee kotiin helmikuussa 2013


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 17.08.2010 06:40 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli

Liittynyt: 26.08.2007 14:29
Viestit: 154
Paikkakunta: Pohjanmaa
Ihanaa, että olette jättäneet merkkiä käynnistänne ja niin ihania kommentteja!! :clap: :faint:

Jemppi :bye: Kiitos! :) Varmaan jollain yliluonnollisella voimalla (tai sitten niillä aamun banaaneilla ja batterylla :wink: ) jaksettiin niin myöhälle. Meidänhän piti lähteä siinä kahdentoista aikoihin viettämään hääyötä, mutta.. Meno oli mahtavaa, joten olis ollu sääli heittää hyvät bileet hukkaan :D Ja voi kun haaveilin seuraavana päivänä, että olis voinu vain hypätä lentokoneeseen ja lähteä rakkaan kanssa jonnekkin kauas.. :faint:

Daleen :bye: Kiitos! :) Kampaajan vaihtuminen todellakin harmitti, koska olin niin innoissani, että saan arvostetun kampaajan, joka todella osaa hommansa. Mutta onneksi kampaus onnistui ja molemmat kampaajat olivat haltioissaan :D

Noralisa :bye: Kiitos! :) Tunnelmaa löytyi kyllä. Sellaista kunnon Suomi-fiilistä, mutta romanttisessa muodossa <3 Voiko olla parempaa kuin lämmin kesäilta, vesistö ympärillä ja tanssilava :faint:

marilee :bye: Kiitos! :) Puku iski ihan ensisilmäyksellä ja sen jälkeen mikään muu puku ei enää tuntunutkaan miltään.. :clap:

Anuii :bye: Kiitos! :) Suosittelen puuta myös muille, eli idean saa varastaa :wink: On niin ihanaa lukea vieraiden terveisiä, hääkansioon päätyvät muistoksi upeasta päivästä. Voi sitten näyttää myöhemmin häissä ihan lapsina olleille heidän piirustuksiaan <3

HannaNeiti :bye: Kiitos! :) Täällä ihan punastuu :oops: Ei tarvitse kyllä kahta kertaa miettiä, että tekeekö mies minut onnelliseksi :kiss: :wink: Vähän kuin Irinan Kymmenen kirosanaa-biisissä " miten sä teet sen, sä saat minut suuttumaan, saat mut nauramaan, yhdellä lauseella " Tämä pitää sulhossa niin paikkansa, vaikka mikään muu kohta biisissä ei sitten meidän kohdalla toimikkaan. Ja tuo on yksi parhaimmista ominaisuuksista, vaikka voikin kuulostaa hassulta :wink:


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10.01.2011 13:57 
Poissa
Kerubi
Kerubi
Avatar

Liittynyt: 24.11.2010 14:06
Viestit: 87
Paikkakunta: Vakka-Suomi
Tuli vakoilemaan millainen teidän elämänne onnellisin päivä on ollut. :bye:
Sulho näyttää komealta ja puku erittäin kivalta ja tietenkin morsian todella kauniilta! :faint:

Jokin tuollaisen asuyhdistelmän minunkin sulho voisi haluta. Pitääpi näyttää kuva hänelle. :)

_________________
J&H häähömpötystä 6.8.2011

Tavattiin 16.6.2007
Seurusteltiin 8.7.2007
Kihloihin 1.8.2008
Prinssimme syntyi 21.4.2010
Sanomme TAHDON 6.8.2011


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 11 viestiä ] 

* UKK    * Etsi

Tänään on 22.09.2018 06:57


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Powered by phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com