* UKK    * Etsi

Tänään on 16.07.2018 20:31





Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 15 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 30.03.2010 17:15 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 24.05.2008 21:00
Viestit: 438
Paikkakunta: Ylöjärvi

Marialiinin ja kullan hääpäiväkertomus sekä matkakertomus kauniilta Sardinian saarelta!

(Ethän kopioi omia kuviani!)

No niin, aloitetaanpas sitten. :) Kerron nyt hääpäivästämme, mutta samalla aloitan hääviikkomme alusta. Jos joku haluaa katsoa vain hääpäiväämme, niin se on hieman isommalla omalla kohdallaan. :)


Sunnuntaina 21.3 oli ensimmäinen vapaapäivä töistäni ja kulta yritti toipua polttareistaan. Pakkaaminen aloitettiin näinkin hyvissä ajoin siis. :D Kaikki hääpuvut ja muut tilpehöörit mahtuivat loistavasti matkalaukkuumme ja rinkkaan vedettiin tavan mukaan kaikki muut tavararat ja vaatteet mitä tarvittiin.

Maanantaina 22.3 koitti lähtöpäivä. Olimme veljeni kanssa sopineet tapaavamme ensin Pirkkalan ABC:llä aamupalalla ja siitä jatkaisimme yhdessä kohti Pirkkalan lentokenttää, Tampereella. Huoltsikalla sitten syötiin yhdessä koko perhe ja lapsetkin ehtivät hieman leikkiä. Myös matkalle lähtevä ystäväpariskuntamme M&M saapuivat samaan aikaan aamupalalle.
Mahat täynnä heitimme rinkat selkään ja matka jatkui kohti lentokenttää. Kentällä tapasimme myös kullan veljen perheineen sekä bestmanin J:n ja hänen tyttöystävänsä Mi:n. Lento sujui hienosti ja kaikki matkalaukut saapuivat Milanoon.
Kuva
Lapsetkin pitivät lennosta kovasti, jännitti kyllä kun oli se sentään heidän ensimmäinen kerta lentokoneessa. Noin klo 17.00 saavuttiin sitten Sardinian saarelle, Cagliarin kentälle.

Kentälle olimme varanneet meille kahdelle jo vuokra-auton ja lähdimme yrittämään saada vielä veljenikin perheelle autoa. Juttu oli hieman ongelmallinen, mutta onnistui kuitenkin ja saatiin mukavat ja söpöt pikkuautot mihin molempien perheet mahtuivat hienosti. Kullan veli perheineen sekä M&M jäivät vielä pariksi päiväksi Cagliariin ja me muut lähdimme suuntaamaan autoillamme kohti Villa San Piedroa.

Kylästä olimme vuokranneet asunnot meille kolmelle perheelle: 1 ja isoin veljeni perheelle, 1 meille kahdelle ja 1 J & Mi:lle. Ne oli kyllä aivan ihanat ja paremmatkin mitä oltiin kuviteltu. Oltiin todella tyytyväisiä. Koska kello kuitenkin oli jo paljon, lähdimme viereiseen kylään (missä häätkin vietettiin) eli Pulaan (Santa Margherita di Pula) etsimään sopivaa ravintolaa. Pizzat siinä tuli tavan mukaan ahmittua ja voi että kun uni maistuikin sinä yönä. :D

Villaamme
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Tiistaina 23.3 sitten päätimme aikaisin aamulla lähteä kiertämään saarta. Päätimme suunnata auton kohti etelää ja voi pojat mitä maisemia. Oli niin kaunista, että jouduttiin pysäyttämään auto noin 10 metrin välein ja hyppään pihalle huokailemaan ja valokuvaamaan. :D Lämpöä oli noin 25 astetta ja lähes pilvetön taivas. Saarta kierreltiin pikkukaupunkien kera koko päivä ja vasta illalla seitsemän maissa saavuimme takaisin ihanaan villaamme. (oli portit ja kaikki :D )

Tässä muutama kuva matkaltamme
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Villassa sitten päätimme juhlia kunnolla ja siirrymme kaikki yläkerran isoon asuntoon, missä siis veljeni perhe majaili ja juhlittiin kunnolla aamuun asti. Voi pojat oli hauskaa ja kullalla ei ole ikinä ollut kyllä sellaista krapulaa kuin oli silloin. :D

Keskiviikko 24.3 aamu menikin nukkuessa ja siitä sitten hiljalleen heräilemään. Päivä meni aikas rauhallisissa oloissa, kunnes iltapäivällä/illalla päätimme lähteä Cagliariin kaikki yhdessä. Siellä kävimme syömässä ja hieman shoppailemassa. Kultakin pääsi kokeilemaan ajamista suuressa italialaisessa kaupungissa, minkä voin kertoa olleen hyvin pelottavaa. :D
Illalla kun saavuimme villalle, aloin tekemään vielä hääkarkkeja sekä pöytiin “Juhlien ohjesääntöjä”. Meni siinä sitten yhteen asti yöllä tehdessä ja höpötellessä että väsyneenä nukuin koko yön hienosti. En meinaan edes tajunnut enää siinä väsymystilassa, että aamulla alkaisi hääpäivä.

HÄÄPÄIVÄ TORSTAI 25.3.2010

Aamulla heräsin ja kävin suihkussa ja samoin teki tietenkin kultikin mutta hieman myöhemmin. Silitin heti ensihommikseni kullalle kauluspaidan häihin ja laitoin myös morsiusneitojen puvut kuntoon. Aamupalan jälkeen lähdimme kullan kanssa vielä kauppaan hakemaan tarvikkeita iltaa varten. Kävimme paikallisessa supermarketissa, Conadissa, josta haimme valkoviinejä, punaviinejä, kuohareita, lemoncelloa, grappaa sekä sipsejä ja suklaata naposteltavaksi.
Sen jälkeen suuntasimme kohti illan jatkojuhlapaikkaa eli Marin Hotelia joka on myös Pulassa. Ensin piti tietenkin hakea hääkimppu paikallisesta pienestä kukkakaupasta, joka maksoikin vain 12 euroa ja oli niin kaunis ja iso että huhhuh.Sitten kävimme kullan kanssa juomassa kupilliset vahvaa espressoa paikallisessa kahvilassa italialaiseen tapaan ja törmäsimme iloksemme kadulla kullan isään sekä hänen vaimoonsa ja tietty kullan veljen perheeseen. Hetki heidän kanssa rupateltiin ja jatkoimme sitten matkaamme kohti hotellia.

Kuva hotellin takapihalta ja isääni
Kuva

Hotellilla tapasimme viimeinkin minun vanhemmat, jotka veljeni oli juuri noutanut lentokentältä, sekä ystäviämme A&J sekä MinnaTK:n ja T:n. Takapiha oli laitettu oikein nätiksi, sillä omistajat olivat jo levittäneet valmiiksi meille tuoleja ja pöytiä sekä kukkapuskia, joihin oli jo alkanut tulemaan lehtiä. Laitoimme näihin puskiin Suomesta tuomiani perhosia koristeiksi ja jätin äidilleni vielä pikkuisia vaaleanpunaisia perhosia mitkä hän laittoi sitten pöydille ennen häihin lähtöään.

Me jatkoimme kullan ja MinnaTK & T:n kanssa matkaa takaisin villallemme kaupan kautta. Piti nimittäin hakea vielä tuikkuja illaksi pöytiin. :)
Villalla Minna alkoi laittamaan morsiamen hiuksia ja morsian yritti samaan aikaan luoda musiikkilistaa lopulliseen kuntoonsa. Voin sanoa että oman osuuteni sain tehtyä, mutta kulti ja bestman eivät jostain kumman syystä onnistuneet ymmärtämään kaikkia levyjäni, joten paljon haluamaamme musiikkia jäi pois. Onneksi ruokailua varten haluamani musiikki onnistuttiin saamaan hienosti.

Kulta oli tässä vaiheessa siirtynyt bestmanin asuntoon, koska ei halunnut nähdä mitään hääjuttuja minun päälläni ennen kuin alttarille kävellessäni. Minusta oli niiin ihanaa näin perinteitä rakastavana ihmisenä, että kultakin halusi ehdottomasti pitää tämän perinteen yllä. Kun Minna sai viimein tehtyä kampaukseni, kulta vei hänet ja T:n takaisin hotellille ja ja minä siirryin vaatteiden yms. Kanssa yläkertaan kaasoni Marian luokse.

Ensin piti tietenkin meikata ja laittaa kaikki valmiiksi. Morsiusneidot kävivät suihkussa ja kaaso ja isoveljeni laittautuivat myös kuntoon. Sitten koittikin viimein odottamani pukeutumishetki. Maria auttoi hienosti hääpukuni ylleni ja morsiusneito/veljentyttöni Emmi otti meistä kuvia. Kun olin valmis oli kyllä tippa linssissä niin vahvasti ettei meinannut kestää. Velikin kävi katsomassa ja hyvä ettei leikaansa loksauttanut. Oli kuulemma hyvä pukuvalinta. :hug:

Ja tässä kuvat juuri puvun päälleen saaneesta morsiamesta:
Kuva
Kuva

Viimein kun kaikki saatiin valmiiksi, oli tilaamamme tilataksit jo saapuneetkin. Kaikki muut odottivat alhaalla ja kullalle oli laitettu silmille kaulahuivi ettei hän näkisi mitään. J saattoi kullan ensin autoon ja me muut seurasimme perästä. Oli kyllä hieman hankalaa nousta hääpuvun ja vanteen kanssa autoon, joka on yhtä korkea kuin tavallinen pakettiauto. Taksikuskikin siinä naureskeli ja otti kännykällään kuvia kun morsian kipuaa autoon. :D Mutta sinne päästiin ja lähdettiin matkaan. Yllätyksenä tuli kuitenkin vielä se, ettei taksikuskilla ollut varmaa tietoa minne meidät piti viedä eikä hän puhunut englantia. Minä sitten pienellä italian taidollani yritin selventää hänelle etten minäkään tiedä tarkkaa paikkaa vaan pitää soittaa Vittorialle, eli hääsuunnittelijallemme. Lopulta paikka selvisi; Hotel Sant Efis ja Ristorante La Torre.

Hotellin edessä jäimme pois kyydistä ja paikalla odottikin jo valmiina Vittoria sekä heidän valokuvaajansa. Vittoria oli hommannut morsiusneidoille kukkakorit, joissa oli punaisia ruusun terälehtiä. Meinasin alkaa itkemään, sillä olimme niin pitkään yrittäneet löytää ruusuja ja koreja tytöille emmekä olleet onnistuneet ja tässä Vittoria antaa heille juuri sen mitä olin halunnutkin. Oli kyllä ihanaa. Sitten Vittoria lähti kullan kanssa jo kohti meren rantaa ja me muut tulimme sitten hieman jäljessä. Kävimme ensin morsiusneitojen ja Marian kanssa ravintolassa sisällä korjaamassa hääpukuni helmaa ja haimme Minnan laittamaan hunnun päähäni, jottei kampaus menisi pilalle.

Kuva
Kuva

Viimein kun olimme valmiita, pystyi vihkiminen alkamaan. Meinasin pakahtua kuin näin meren rannalla ihanan näyn. Vittoria oli ripotellut ruusun terälehtiä hiekkaan käytäväksi, jota pitkin kuljin ja kukkakäytävän päässä oli kaunis ja iso hääkaari kukkakoristein sekä pöytä, jossa oli mm. Sormustyyny ja vihkivalamme. Soittimesta soi Arteha Franklinia ( :D ) ja kulta seisoi niin komeana alttarilla papin vieressä. Vieraamme seisoivat kauniina ja komeina molemmin puolin käytävää palmunlehtivarjojen alla. Oli se ihanaa kävellä isän kanssa käsikynkkää kohti kultaa. Ensin menivät morsiusneidot ja sitten kaaso ja sitten minä. Isältä kysyttiin luovutusasiat ja osasihan hän viimein sanoa englanniksi I do. (eli luovutan)...
Kullallakin oli ihan tippa linssissä ja samoin kyllä minulla, oli ihanaa seistä viimeinkin rakastamani miehen rinnalla. Meri pauhasi vieressämme suurena ja uljaana, mutta ei tuullut yhtään. Edessämme, kaempana rannalla, näkyi antiikin rauniot sekä keskiaikaiset vartiotornit keskellä merta pienillä saarilla. Näky oli upea.

Naispappimme Sally vihki meidät englanniksi ja saimme lukea pitkät rimpsut ja lupaukset toisillemmekin. Hän piti meille myös ruususeremonian mikä oli erittäin kaunis ja viimein meidät julistettiin mieheksi ja vaimoksi. Suudelma oli tietenkin kruunaus ja voi kun tuntui ihanalta.
Vihkimisen jälkeen meidät tietenkin kuvattiin vielä siinä samalla ja vasta sitten pääsimme yhdessä kävelemään kukkakäytävää kohti ravintolan korkeaa terassia.

Kuva
Kuva
Kuva

Tarjoilija toi meille onnittelumaljat ja ne juotiin iloiten. Otettiin paljon kuvia ja terassin pöydillä oli hieman sipsejä ja muuta suolaista, jotta vieraat jaksoivat odotella varsinaista ruokaa. Aikamme siinä oltuamme ja suukoteltuamme, pääsimme sisälle.
Ravintolassa oli isot lasiseinät merelle päin ja tietenkin me istuimme kullan kanssa katse rannalle päin. Taaksemme oli myös sytytetty kaunis takka luomaan ihanaa tunnelmaa. Vittoria oli osannut korsitella pöydät juuri kuten olin toivonut, Ison peilin päällä kukkavaasit, joissa tumman punaisia ruusuja sekä valkoisia tulppaaneja ja pieniä tuikkuja sekä ruusun terälehtiä ripoteltuna pitkin pöytää. Siitä sitten kävimme pöytään.

Alkuruokana oli mm. Miekkakalaa, kirjolohta ja tonnikalaa sekä simpukoita ja jotain pientä salaattia. Sitten alkoi tulemaan primi piatti ja secondo piatti. Nyt joudun alkamaan oikein muistelemaan, joten laitan ruokalistan myöhemmin esiin. :)
Kullan isä halusi pitää meille puheen ja kyllä oli itku herkässä. Hän puhui niin kauniisti meistä ja yhdessäolostamme että hän itsekin puhkesi itkuun monta kertaa. Seuraavaksi äiti piti pienen “puheen”. Hän oli kerännyt meille kauniin leikekirjan, missä oli valokuvia pääasiassa minusta, mutta myös kullasta, vuosien varrelta aina ristiäiskuvasta tähän päivään asti. Hän luki meille myös runon, jonka oli liittänyt kirjan loppuun:

“Ei ne kysyneet toisiltana:
Rakastatkos? Rakastatkos?
Ensi silmäyksestä heti
Toinen toistansa luokseen veti.

Missä liikkuivat, siellä heillä
Linnut lauloivat kukkateillä.
Missä toinen toisensa näki,
Siellä kevät, siellä käki.

Ei ne kysyneet toisiltansa:
Naitkos minut? Saankos sinut?
Syli aukeni, toinen täytti,
Rakkauttansa työssä näytti.”
J.H. Erkko

Kyynelten saattaana jatkui taas ruokailu hyvin mielin ja kullan kanssa oli ihan pakko pitää koko ajan melkein kädest kiinni. :D

Viiniä tuotiin koko ajan lisää, kun pullot tyhjenivät ja ruoka maittoi kaikille. Kun pääruoat alkoivat viimeinkin vähetä, MinnaTK ja M (M&M) pyysivät morsiamen “lavalle”. Koska me olemme muodostaneet tanssiryhmän yhdessä jo nuorina (koko porukka ei ollut nyt paikalla) ja esiintyneet paljon yhdessä, oli tietyistä lauluista tullut meillekkin perinne. Siinä sitten laulettiin yhdessä ja molemmat pitivät meille vielä oikein kauniit puheet. Jälleen oli morsian kyynel silmässään . M oli myös kerännyt valokuvia tanssiryhmästämme ja meistä ystävistä jotka hän antoi meille muistoksi.

Kuva

Välillä piti käydä myös jaloittelemassa ulkona ja taas jatkui syöminen. :D Jälkiruoan jälkeen tarjottiin hääkakku ja tietenkin minä sain potkaistua ensimmäisenä ja kulta huus naurahtaen “eikä taas! Mä unohdin potkaista!” :D Hihiii. No polkaisi kultakin sitten kun leikattiin kakkupalan toinen reuna. :D Joten sovittiin tasapelistä. Kakun kanssa meille tarjoiltiin myös kuohuviiniä. Nami. :)

Kuva
Kuva

Ruokailun jälkeen aloimme suunnittelemaan hotellille siirtymistä, sillä kello alkoi olemaan jo hyvin paljon. MinnaTK ja M olivat kuitenkin vielä keksineet meille tuolileikin, joten äkkiä kyhättiin 12 tuolia ympyrään ja leikki alkoi. :D Oli kyllä hauskoja tehtäviä sukulaisille ja kavereille.

Leikin jälkeen saapuikin jo ensimmäinen taksi ja meidän oli aika kiittää kokkia sekä tarjoilijoita sekä halata pitkään Vittoriaa, joka oli kyllä maailman ihanin hääsuunnittelija jota voin suositellan kaikille koko sydämestäni. Ja niin lähdettiin matkaan taas. :)

Hotellilla laitoimme pikaisesti kynttilät palamaan ja toimme juotavat takapihalle. Onneksemme ei satanut edelleenkään ja ilma oli mukavan lämmin. Morsiamen jalat kyllä alkoivat olla jo aikas väsyneet, joten ihana A toi minulle tossunsa jalkaani. :hug:

Ystävämme E&A (E on muuten asunut aikas paljon italiassa ja oli aivan tohkeissaan kun pääsi taas maahan :D , ihana) toivat läppärinsä, minkä kautta laitoimme musiikit soimaan. Hetken aikaa siinä juhlimme. MinnaTK esitti niiin kauniisti meille toivomani laulun eli “aamu”. Tämä olin joskus pianon ääressä häneltä toivonut, sillä Minnalla on aivan ihana ääni. Sitten oli häätanssin aika. Olimme kullan kanssa valinneet Bob Marleyn “Is this love”. Sillä on meille historiaa ja rakastamamme laulu. :kiss: Illan aikana minä tanssin myös isän kanssa ja kulta äitini kanssa. Valitettavasti kullan isä oli jo mennyt nukkumaan pikkuisten lasten kanssa.

Juhlimme lisää ja hetken päästä alkoi kiljunta! Sulhanen ryöstettiin!!! (tästä en rehellisesti sanottuna kauheasti pitänyt sillä olin aina haaveillut itse tulevani ryöstetyksi). Mutta sulholla oli hauskaa ja minun piti sitten kirjoittaa hänelle tietyistä sanoista runo. Onneksi onnistuin siinä lopulta ja sain luvan ottaa kullan takaisin, mikäli halusin. Nimittäin tytöt näyttivät minulle varastamiskuvia kullasta, missä tehtiin hieman pilaa. :D Oltin kuitenkin kultani takaisin. :) Jatkoimme siinä sitten juhlimista ja hetken päästä kullan veli tulee sanomaan että” morsian, Minnalla on sulle jotain asiaa” ja kun avaan Minnan huoneen oven, minut ryöstetään!!!!

Pojat vei mut yläkerran huoneeseen ja avattiin parvekkeen ovi. Kulta laitettiin laulamaan minulle. :D Isoveljeni juotti minulle samalla grappaa, ja voin sanoa että hyi olkoon mikä juoma. :D
No kullan laulu onnistui noin 50:llä kerralla ja sain luvan palata takaisin kullan ihanaan kainaloon. Juhlinta jatkuikin sitten siitä vielä pitkään ja heitin kimppuni ja kulta otti sukkanauhani hampaillaan hameeni alta ja heitti sen. Voi sitä riemua. :D

Sitten tulikin aika lähteä kotiin viettämään hääyötä takseilla ja loput vieraat jäivät vielä juhlimaan hotellille.


Perjantaina 26.3 heräsimme aamulla onnellisina ja vieläkin hämillämme kuinka ihanat häät meillä oli ollut. Päivällä lähdimme jälleen ajelemaan pitkin saarta ja illalla syömään ravintolaan.

Lauantaina 27.3 aamulla kävimme kaupassa grillausta varten. Veljeni kävi hakemassa vanhempani meille ja kun kaikki oli paikalla aloimme grillijuhlat. Voi että oli hauskaa ja hyvää ruokaa. :)
Kun saimme syötyä, veljeni lähti viemään vanhempiani kentälle, sillä heidän täytyi lähteä jo Suomeen. Me taasen päätimme lähteä pienen ajelun kautta Cagliariin. Kaupungissa teimmekin lisää ostoksia ja nautiskelimme. Illalla menimme jälleen syömään mutta viimeinkin kullan kanssa kahdestamme. :kiss:

Sunnuntaina 28.3 Kävimme vielä kullan ja kaasoni Marian kanssa kenkäostoksilla Pulassa ja pakkasimme sitten laukkumme. Kyllä siinä oli runnomista. :D Kun olimme valmiita kävimme vielä hyvästelemässä ihanat isäntämme (villan omistajat) jalähdimme vielä kerran ajamaan vuorille ja sieltä sitten kohti Cagliarin lentokenttää. Kävimme ensin palauttamassa automme ja klo: 17.40 lähtikin lentomme kohti Milanoa. Milanossa otimme taksin hotellille ja lähdimme siitä vielä kullan kanssa syömään. Hotellill palattuamme minä kävin vielä kylvyssä ja höpöteltiin Marian kanssa ja kulta lähti oluelle veljeni kanssa. Lapset jo nukkuivatkin.

Aamulla klo: 7 lähdimme jälleen taksilla kohti lentokenttää ja niin palasimme jälleen lumiseen Suomeen.

Matka oli kaikkea mitä halusimme ja enemmänkin. Häät oli mielestämme uskomattomat ja olimme niin onnellisia ja rakastuneita kun viimeinkin pääsimme kunnolla naimisiin.

Kiitos vielä kerran rakkaille häävieraillemme paikalle saapumisesta,
ihanalle kaasolleni Marialle tuestaan ja avustaan,
bestmanille tuestaan ja kuvauksesta,
MinnaTK:lle maailman parhaasta kampauksesta,
Sallylle vihkimisestä,
Vittorialle ja koko Frinaeventille hääjärjestelyistä ja tuestaan,
villa Primaveran ihanille omistajille,
Marin Hotellin ihanille omistajille ja henkilökunnalle,
La Torren parhaille tarjoilijoille ja kokeille,
kullalle siitä että on rakas ja ihana mieheni

sekä tietenkin kaikille teille amolaisille tuestanne ja avustanne ideoinnissa ja tsemppauksessa.
:grouphug:

_________________
Rouvailua
Hääpäiväkertomus
Pilvilinna
Taavi Antti Eerik 27.11.2010


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 30.03.2010 23:00 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 24.05.2008 21:00
Viestit: 438
Paikkakunta: Ylöjärvi
Ja nyt arvon naiset, sana on vapaa. :clap: :bow:

_________________
Rouvailua
Hääpäiväkertomus
Pilvilinna
Taavi Antti Eerik 27.11.2010


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 31.03.2010 08:13 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli

Liittynyt: 12.04.2009 12:52
Viestit: 454
Sanon tännekin vielä: mieletöntä!! :faint: Luin miehellenikin ääneen pätkän tuosta kertomuksestasi ja yhdessä ihailimme teidän päiväänne. :)

_________________
Naimisiin 07/2010
Esikoinen 08/2011


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 31.03.2010 09:07 
Poissa
Kerubi
Kerubi

Liittynyt: 03.11.2009 19:11
Viestit: 52
Oi, ihania kuvia ja vielä ihanammin kirjoitettu tarina! Olet ollut tosi kaunis morsian :worship:


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 31.03.2010 13:32 
Poissa
Rouva Palstanhenki
Rouva Palstanhenki
Avatar

Liittynyt: 31.07.2008 18:04
Viestit: 2815
Paikkakunta: Tukholma
aivan ihana kertomus! :faint: teillä on ollu kyllä niin ihana hääpäivä! ja oot ollu aivan mielettömän kaunis, mutta se nyt todettiinkin jo päikkyyn :yep:

_________________
Meidän päivä!
Viljami 23/05/2003, Siiri Sofia 16/10/2010, kolmaskertatodensanoo LA 3/4/2013


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 31.03.2010 18:55 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli

Liittynyt: 20.07.2009 22:35
Viestit: 58
Paikkakunta: Kyröskoski
...sillä Minnalla on aivan ihana ääni...

:(
Kiitos muru... :girl:

_________________
-Sun silmäs tuikki äsken-


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 05.04.2010 18:32 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 12.07.2007 16:24
Viestit: 810
Onnittelut vielä tännekin <3 Oikeat unelmahäät!!! :( :faint:

_________________
Vihdoin juhlitaan 2013!


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09.04.2010 09:16 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 24.05.2008 21:00
Viestit: 438
Paikkakunta: Ylöjärvi
<Ammi>, jannas, Elelith, MinnaTK ja SiniH. :grouphug: Kiitos paljon teille, ootte ihania. :hug: <3

_________________
Rouvailua
Hääpäiväkertomus
Pilvilinna
Taavi Antti Eerik 27.11.2010


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09.04.2010 16:26 
Poissa
Kunnia-Amoriini
Kunnia-Amoriini
Avatar

Liittynyt: 18.10.2007 11:59
Viestit: 2197
Paljon onnea vielä <3 Toivotan rakkautta liittoonne <3 On kyllä olleet unelmahäät :)

_________________
Since 21.9.2003
Tahdoimme 14.2.2009
Elämäni Rouvana
Äidiksi 02/10 & 01/12


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09.04.2010 17:59 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli

Liittynyt: 27.09.2009 14:24
Viestit: 103
Aivan ihana kertomus ja wow mitä kuvia. Kerrassaan mahtavat häät on teillä ollut, ja miten kaunis morsian :)
Oikein paljon onnea liittoonne <3


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13.04.2010 08:52 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 24.05.2008 21:00
Viestit: 438
Paikkakunta: Ylöjärvi
Jemppi ja Meri-Helmi: Kiitos paljon ihanaiset. :hug: Oon itse ainakin vielä ihan ällikällä ja itku meinaa tulla kun muistelee meidän häitä ku oli niin ihanaa. Harmi vaan kun ne on jo ohi. :)

_________________
Rouvailua
Hääpäiväkertomus
Pilvilinna
Taavi Antti Eerik 27.11.2010


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 24.04.2010 12:16 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli

Liittynyt: 12.02.2008 18:18
Viestit: 661
Paikkakunta: Hiki
Onnea paljon, ihana kertomus! Ja nyt vaavikin tuloss <3 aikasen täydellistä :)


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 26.05.2010 15:52 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 24.05.2008 21:00
Viestit: 438
Paikkakunta: Ylöjärvi
Kiitos paljon Sarinha. :hug:

_________________
Rouvailua
Hääpäiväkertomus
Pilvilinna
Taavi Antti Eerik 27.11.2010


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 27.05.2010 19:40 
Poissa
Rouvasenkeli
Rouvasenkeli
Avatar

Liittynyt: 18.05.2008 11:48
Viestit: 1689
Paikkakunta: Läntinen Suomenmaa
sattuuko toi sun puku olemaan House of Nicholaksen puku?
näyttää kovin samalta kuin omani..?


onnea!

_________________
Rakas esikoisemme syntyi 6/11
Niin kovasti odotettu pikkukakkonen (LA 4/14) menehtyi rv 9, 9/2013


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 30.05.2010 08:20 
Poissa
Pikku-amoriini
Pikku-amoriini

Liittynyt: 29.01.2010 01:45
Viestit: 16
Paikkakunta: Espoo
Paljon Onnea <3

_________________
Sanomme Tahdon 30.7.2011


Ylös Etusivu
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 15 viestiä ] 

* UKK    * Etsi

Tänään on 16.07.2018 20:31


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Powered by phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com